perjantai 18. tammikuuta 2013

Lupaus: Tänään

Uuden vuoden lupaus. Vaikka en sellaisia harrastakaan enää, niin tein siitä kuitenkin leiskan.
Tämänkin sivun tekeminen lähti samalla lailla kuin niin monet leiskat viime aikoina: aloin vain tekemään, matkan varrella valitsin kuvan, koristeet yms ja lopuksi käytin pitkän ajan pohtiessani sitä mikä se varsinainen aihe sitten on. Tai siis sehän oli se lupaus, mutta että mikä lupaus ja miten sen kirjoitan leiskaan.

Ja tällainen tuli. Elämäni ensimmäinen gesson käyttö Piti ihan varta vasten käydä sitä ostamassa. Ostin litran kerralla, että ei ihan heti lopu kesken.

Muutama tarra ensin kartonkiin, sen jälkeen gessoa koko sivun päälle ja hetken kuivatus. Tarrat toisiin kohtiin ja paria suihkemaalia päälle. Lisäksi vielä toisenlaista maalia reunoihin ja koristeeksi sekä gesso- että maaliperhosia. Melko nopeaa tekemistä.


 
 

Nyt kun vielä muistais tämän lupauksen. Sellainenhan sen piti olla, että sen pystyy toteuttamaan...

Minä itse leiskoissa

Olen Emmon Voimauttava skräppäys -nettikurssilla ja alkajaisiksi piti tutkailla omia leiskoja, niitä joita on tehnyt itsestään.

Joitakin löysin ja muutaman julkaisen tässä.

Olen skräpännyt itsestäni melko rehellisesti, siis aiheiltaan ja tarinoinneissa. Itse tyylissä tätä ei niinkään ole nähtävissä. Eli kaikki sivut ovat melko samalla kaavalla tehtyjä vaikka aihetta olisi voinut enemmän ilmentää myös tekemisessä...

Vaikka tämä taas kuvastaa hyvin minua skräppääjänä. En ole kokenut tarvetta, enkä siten huomannut edes kokeilla, tunteiden yms käsittelyä skräppäämisenä avulla ja niiden siirtämistä tekemiseen. Siis tosiaan muuten kuin aiheeltaan.

 Oman elämänsä VIP-leiska on muistutus itselle: "Välillä on hyvä muistuttaa itselleen, että jokainen on oman elämänsä päätähti, kukaan muu ei näyttele pääosaa mun elämässä. Ole elämäsi VIP; Very Important person!

Aamuisin kertoo mun viha-rakkaus suhteesta ongelmalliseen ihoon, joka edelleen yli kolmikymppisenä aiheuttaa harmaita hiuksia ja töitä. "Joka-aamuinen projekti jo iseamman vuoden ajan: yritys saada nätit ja tasaväriset kasvot. Yleensä ei onnistu, mutta olen sen jo hyväksynyt;  niillä korteilla pelataan, jotka on jaossa saanut."

Tämä on mun lemppari viime vuodelta. Ei oikeastaan kerro mitään, mutta kertoo kuitenkin. Siinä on mun pitkäaikainen haave, digijärkkäri, jonka ostin viime vuoden heinäkuussa. Lisäksi olen itse kameran toisella puolella. Se on nykyään harvinaista, kun en ole itseeni ulkonäöllisesti oikein tyytyväinen, niin en halua tulla kuvatuksi...

 Ja tässä on laitettu paperille sitä pahaa oloa, lähinnä sanallisesti, ei oikeastaan yhtään materiaaleilla, asettelulla tms.

Tämä on tehty jossain vaiheessa itselle muistutukseksi.

Kuvanlaadullisesti eivät oikein ole laadukkaita. Vasta opettelen kuvankäsittelyä, mutta näillä mennään.

Ja sitten vielä yksi leiska on täällä, jossa aiheena olen minä itse.

Mutta että tällaisia leiskoja. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko kurssin aikana muutoksia tähän itsestään skräppäämiseen. Ja jos (ehkä jopa kun) tulee, niin millaisia leiskoja saan aikaseksi!